Muhamedin omat elämänvaiheet ja niiden vaikutus koraanin sisällön muuttumiseen

Sinä, joka päädyit juuri tälle sivulleni ja olet kiinnostunut islamin ja kristinuskon yhtäläisyyksistä ja eroista: Suosittelen, että hyväksi taustaksi tutustut vielä ensin aivan ensimmäiseen, joka johdannoksi käsittelee ”Muukalainen/muukalaisuus” -termien esiintymistä Raamatussa ja Raamatun antamia ohjeita muukalaisiin suhtautumisessa .

Etene tässä sarjassani vanhimmasta kohti uusinta. Tällöin saat riittävän pohjan tehdä omia, asiallisia johtopäätöksiä hyvän tiedon pohjalta. – Antoisia opiskelutuokioita sinulle!

——————————————————————————————————————————————————————————–

Tässä blogisarjani osiossa käyn läpi Muhammedin elämänvaiheiden liittymisen koraanin syntyyn ja sen muuttuvaan sisältöön, senkin hyvin kriittisesti. Lisäksi katsomme, mitkä muut kirjoitukset ovat saaneet auktoriteettiaseman islamissa. Aiheen lopuksi luonnehditaan eri islamin lahkojen pääominaisuuksia.

a. Muhammedin elämä

Muhammad idn Abdullah, mekkalainen kauppias eli 570 – 632 jK r

Muhammed syntyi Mekassa. Hänen isänsä kuoli ennenkuin Muhammed syntyi.
Hänen äitinsä kuoli Muhammedin ollessa vielä lapsi.
Hänen isoisänsä huolehti aluksi hänestä ja tämän kuoleman jälkeen hänen vanhin setänsä isän puolelta.
Muhammedin perhe oli hyvin köyhä.
Hänen nuoruudestaan tiedetään varmasti ainoastaan, että vartuttuaan vanhemmaksi hän ryhtyi paimeneksi ja keräili villimarjoja erämaasta.

Kaksikymmentäviisivuotiaana hänen setänsä suositteli häntä erään rikkaan Khadíja nimisen lesken talouteen ja liiketoimintaan.
Tehdessään hänen puolestaan liikematkoja Muhammed tutustui Palestiinaan ja Syyriaan. Aikaa myöten hän meni naimisiin lesken kanssa, vaikka tämä oli huomattavasti Muhammedia vanhempi ja he saivat lapsiakin, mm. Ali-serkun vaimoksi annetun Fatiman.

Muhammedin ensimmäinen vaimo oli rikas liikenainen Khadidzha
• Hän omisti puolet koko heimon kameleiden muodostamasta kauppa- karavaanista
• Hän oli hyvin älykäs nainen ja halusi tehdä kamelikaravaaniensa tiet Mekasta Syyriaan ja Jemeniin turvallisiksi
• Hän halusi yhdistää alueen heimot ja antaa vallan keskushallinnolle.
• Hän halusi, että Muhammed on profeetta ja saisi siten valtaa
• Hän vei Muhammedin ylös vuorille elämään eristyksissä niin, että tämä saisi näyn jumalalta

Arabit olivat polyteistisiä eli monijumalaisia. Nämä jumalat olivat heimojen kantaisiä ja monilla suvuilla oli myös kotijumalia, joille osoitettiin kunnioitusta heidän siunaustensa saamiseksi kaupankäynnissä ja yleensä elämässä. Arabian pakanauskonnot olivat perimätietoa ja ilmenivät pääasiassa pyhillä paikoilla vietettävissä suurissa juhlissa.

Matkoillaan Muhammed joutui kosketuksiin erään uskonnollisen liikkeen kanssa, joka vaikutti Mekassa, Medinassa ja Táifissa. Tämä Mekan quraish-heimo palvoi kuun jumala Al-ilahia ja hänen kolmea tytärtään Latia, Uzzaa ja Manatia.

Islamilaisen perimätiedon mukaan Ka’bahiksi kutsuttu, kankaaseen kääritty musta meteoriitti oli noin 360:n epäjumalan palvonnan keskipiste. Ihmiset rukoilivat viisi kertaa päivässä Ka’bahia kohti kääntyneinä ja paastosivat osan päivää yhden kokonaisen kuukauden ajan.

Kaaba3

Näin pieni on se kuuluista musta kivi Kaaban mustalla kankaalla verhotun rakennuksen seinässä!

mekan meteoriitti

Yksi Ka’bahin 360:stä epäjumalasta oli Allah. Nimi oli luultavasti lyhentynyt arabiankielen sanasta Al-iláh, joka oli quraish-heimon korkein jumala. Quraish-heimo erosi muista aurinkojumalaa ja kuun jumalatarta palvovista pakanoista siinä, että he palvoivat kuun jumalaa ja hänen vaimoaan, auringon jumalatarta. Mutta koska Allah oli niin korkea, oletettiin, ettei häneen voinut saada yhteyttä henkilökohtaisella tasolla. Siksi häntä palvottiin kaikkein vähiten ja muiden epäjumalien uskottiin olevan kaikkein korkea-arvoisimpia olentoja, jotka voisivat antaa kaikkein suurimmat siunaukset ja toteuttaa palvojien henkilökohtaiset toiveet.

Arabeille uskonnolla ei kuitenkaan ollut kovin suurta merkitystä huolimatta jumalten suuresta lukumäärästä. Jumalien puoleen käännyttiin pikemminkin lisävakuutena kuin ensisijaisina riippuvuuden kohteina.

Tällaisessa ympäristössä eli yksilöitä, jotka kaipasivat parempaa uskontoa. Heitä kutsuttiin Hanífeiksi ”katumuksentekijöiksi”, jotka yrittivät vapautua synnistä. Hanífit hylkäsivät polyteismin; oli palvottava ainoastaan Allahia. Usko Allahiin oli samaa kuin alistuminen (islam) hänen tahtoonsa. He olivat askeetikkoja, joiden käsitykset Aabrahamin uskosta olivat ihailevia. Näyttää siltä, että Muhammed joutui kosketuksiin Hanífien kanssa erään vaimonsa serkun kautta, joka kuului heihin.

Muhammed omaksui innolla hanífien uskonnon, sillä hän uskoi Allahiin ja halusi levittää uskoa. Uskonsa takia hän vetäytyi pitkiksi ajoiksi Hirá-vuorelle, jossa hän rukoili pitkiä aikoja ja harjoitti askeettista elämäntapaa. Muhammedin uskonnollinen kiihko kasvoi ja hän väitti saaneensa näkyjä noina kausina. Hän vajosi usein transsinomaiseen tilaan.

Kerran Ramadan-kuussa vetäydyttyään rukoilemaan ja paastoamaan Hirá-vuorelle hän sanoo nähneensä näyssä enkeli Gabrielin, joka tuli hänen luokseen hänen nukkuessaan. Gabriel piti hänen edessään silkkistä kääröä ja kehotti häntä lausumaan, mitä siihen oli kirjoitettu, vaikka hän oli lukutaidoton. Tämä oli hänen uskomansa mukaan ensimmäinen luku siitä ”taivaallisesta kirjasta”, josta Mooses, Jeesus ja kaikki Raamatun profeetat olivat saaneet totuutensa.

gabriel

Enkeli Gabriel kristillisen taiteen mukaan

Muhammed meni vaimonsa Khadíjan luo ja kertoi tälle näystä. Muhammed oli masentunut ja uskoi olevansa demonien vallassa. Khadíja vakuutti hänelle, että hän oli itse asiassa saanut ilmestyksen ja hänet oli kutsuttu Jumalan sanansaattajaksi.

Näin Muhammedista tuli profeetta. Hän piti sitä, mitä hän tiesi Raamatun profeetoista, esikuvanaan ja häntä rohkaisi se, että monet hanífien keskuudessa odottivat messiashahmoa, joka toisi uuden uskonnon. Myös paikkakunnan juutalaisten messiasodotukset olivat hänelle tuttuja.
Kun näyt lakkasivat noin kahden tai kolmen vuoden ajaksi, hän tuli epätoivoiseksi ja harkitsi usein jopa itsemurhaa. Mutta yhtäkkiä ”Gabriel” ilmaantui toisen kerran ja antoi hänelle toisen suuran. Siitä alkaen näyt olivat säännöllisiä ja Muhammed sai niiden kautta Qur’anin (Koraanin) eri suuria ja hän tuli varmaksi siitä, että hän oli Allahin profeetta.

Monetkaan islamin perusajatuksista eivät ole Muhammedilta lähtöisin. Itse asiassa liikkeen perimmäisenä lähteenä oli juutalaisuus. Arabien alueella asui paljon juutalaisia. Arabit oppivat heiltä profeettojen kirjoituksia.

Syvällisimmät vaikutteensa hanífit ja siten myös Muhammed saivat ilmeisesti kuitenkin alueen lukuisilta askeettisiltä lahkoilta. Hanífien käytänteiden tärkeimmät elementit olivat asketismi ja mietiskely ja heitä kutsuttiinkin usein samalla nimityksellä kuin kristittyjä munkkeja eli ”ráhibeiksi”.

Aluksi Muhammed saarnasi vain hyvistä teoista, viimeisestä tuomiosta ja yhdestä jumalasta eli oli Mekan polyteismiä (monijumalaisuutta) vastaan ja koki puheittensa vuoksi asukkailta ankaraa vastustusta.

Hän joutui pakenemaan mekkalaisten painostusta Jathibariin (Medinaan) v. 622 medinalaisten riitelevien heimojen kutsuessa hänet paikallisia riitoja selvittämään. Tätä matkaa pidetään islamin uskonnon syntyhetkenä ja ajanlaskun alkuna.

Onnistuneen sovittelun seurauksena Muhammedista tulikin Medinan kaupungin ruhtinas.

Muhammedin elämä vuosilukuina
570 – syntyy Mekassa
576 – jää orvoksi äidin kuollessa
595 – solmii avioliiton Khadijan, rikkaan lesken kanssa
610 – saa ensimmäiset ilmestyksensä enkeli Gabrielilta
619 – suojelijana toiminut setä kuolee
622 – pakenee Mekasta Medinaan (Hijra)
623 – määrää ryöstöretkiä Mekan karavaaneja vastaan
624 – Badrin taistelu
624 – karkottaa Qainuqan juutalaisheimon Medinasta
624 – surmauttaa Ka’b al-Ashrafin
625 – Uhudin taistelu
625 – karkottaa Nadirin juutalaiset
627 – vallihaudan taistelu
627 – Quraizan verilöyly
628 – Hudaibijan rauhansopimus Mekan kanssa
628 – Khaibarin juutalaisten hävitys ja alistaminen
629 – ensimmäinen sotaretki kristittyjä vastaan Mutassa
630 – valloittaa Mekan yllätyshyökkäyksellä
631 – toinen sotaretki kristittyjä vastaan Tabukissa
632 – kuolema

b. Miten ilmestykset koraanissa suhtautuvat muihin uskontoihin:

Juutalaisuus ja kristinusko

Muhammadin elämän aikana Arabian niemimaalla asui niin juutalaisia kuin kristittyjäkin. Aluksi Muhammad katsoi tehtäväkseen puhdistaa ne takaisin alkuperäiseen muotoonsa, eli sellaiseksi, kuin Aabrahamin usko hänen käsityksensä mukaan oli. Hänestä olikin vain ajan kysymys, milloin juutalaiset ja kristityt kääntyisivät takaisin alkuperäiseen uskoon eli islaminuskoon. Mekassa ei asunutkaan merkittävää juutalaista tai kristittyä väestöä, joka olisi antanut selvää palautetta.

Mekan kautena ja Medinan kauden alussa ilmestykset suhtautuivat positiivisesti juutalaisuuteen ja kristinuskoon.
»Niitä uskovista sekä juutalaisista, kristityistä ja saabilaisista, jotka uskovat Jumalaan ja viimeiseen päivään ja tekevät hyviä töitä, odottaa palkka heidän Herransa luona. Ei heidän tarvitse pelätä, eivätkä he joudu suremaan.» (Suura 2:62, suomennos Hämeen-Anttila, 1995

Tilanne muuttui Medinaan muuton jälkeen, koska siellä Muhammed kohtasi kolme eri juutalaista heimoa. Siellä hänelle syntyi riita paikallisten juutalaisten kanssa.

Kuinka ollakaan, koraanin opetus ja suhtautuminen juutalaisin ja kristittyihin muuttui tästä lähtien heijastaen aina Muhammedin pyrkimystä säilyttää asemansa muuttuvassa ympäristössä.

Koraaniin ilmestyi lausahdus: »He (kristityt ja juutalaiset) sanovat: ”Kääntykää juutalaisiksi! tai kristityiksi niin saatte johdatuksen!” Sano: Me olemme hanifeja Abrahamin uskossa; hän ei ollut monijumalainen.» (Suura 2:135)

Medinassa asui kolme juutalaisheimoa. Muhammed etsi aluksi niiden tukea itselleen ja toivoi, että juutalaiset olisivat tunnustaneet hänet omaksi profeetakseen. Juutalaiset torjuivat Muhammedin uskonnollisena auktoriteettina. Se loukkasi itsetietoista profeettaa. Saatuaan ensin v.624 Badrin tärkeässä sodassa voiton hän hyökkäsi yhden juutalaisheimon kimppuun ja karkotti sen Medinasta. Seuravana vuonna 625 oli seuraavan juutalaisheimon vuoro tulla karkotetuksi Medinasta.

Jäljellä oli vielä kolmas ja kaikkein suurin juutalaisheimo. Sen hävittämiseen tarjoutui Muhammedille tilaisuus vuonna 627. Hän otaksui, että kyseinen juutalaisheimo olisi vastoin yhteistä kaupungin puolustussopimusta ollut salaisesti yhteydessä mekkalaisiin, joihin juutalaisilla oli tiiviit kauppasuhteet.

Tämä jännittynyt tilanne annettiin erotuomarin ratkaistavaksi. Hän langetti tuomion juutalaisille. Niinpä heimon kaikki miehet, arviolta 600–900, teloitettiin ja naiset ja lapset myytiin orjiksi. Kaikesta näin muslimien saamasta sota- ja ryöstösaaliista Muhammed määräsi itselleen viidenneksen. Kun siis kolme juutalaisheimoa oli hävitetty Medinasta, siirtyi heidän omaisuudestaan kiinteistöt mukaan lukien 20 prosenttia profeetalle.

Ali katkaisee pään

Islamin puhdas monoteismi esitettiin ilmestyksissä vastakohtana kristinuskon kolminaisuusopille. Myös juutalaisia syytettiin Uzairin palvomisesta Jumalan poikana.
»Juutalaiset sanovat: ”Uzair on Jumalan poika”, ja kristityt sanovat: ”Messias on Jumalan poika”. Näin he puhuvat kuin uskottomat ennen heitä. » Suura 5:116)

Albert Lager kirjoittaa: http://www.arvioikaa.com/islam.html

Siinä missä Medinan entinen käytäntö salli vieraat ainekset, Muhammedin hallinnon aikana oli pakko joko omaksua islam tai joutua karkotettavaksi. Kun juutalaiset, jotka olivat tahtomattaan olleet auttamassa Muhammedin valtaannousua, näkivät mihin suuntaan hän oli johtamassa kaupunkia, he eivät voineet mukautua siihen. Silloin Muhammed alkoi pitää heitä vihollisinaan.

Hän muutti entisen tavan rukoilla Jerusalemia kohti niin, että kaikkien oli rukoiltava Mekkaa kohti, joka oli hänen kotikaupunkinsa. Tisri-kuun 10.päivän paaston hän muutti Ramadan-kuukauden paastoksi. Hän vaihtoi myös tärkeimmän jumalanpalveluspäivän sapatista perjantaiksi.
Muhammedin pesäero juutalaisuudesta oli samalla alku sille arabialaistamisprosessille, joka seurasi islamin muutosta yksilön uskosta poliittiseksi uskonnoksi. Hänen pääsaavutuksensa olikin islamin kansallistaminen, jonka avulla kaikki arabiheimot saatiin liitettyä yhdeksi yhteisöksi.

Muhammed viipyi Mekassa kolmetoista vuotta sen jälkeen, kun hän oli julistanut itsensä profeetaksi. Koraanin ensimmäinen osa kirjoitettiin tänä aikana ja se tunnetaankin Mekan kauden Koraanina.

Mekan kauden Koraanin ilmestykset kertovat yhä uudelleen miten Muhammed on Jumalan lähettiläs ja kaikki, jotka eivät usko häneen, joutuvat helvetin tuleen. Siellä on myös tarinoita menneistä ihmisistä, jotka hylkäsivät profeetat, joita heille lähetettiin. Niinpä nämä ihmiset tuhottiin ja hekin palavat nyt helvetin tulessa.

Muhammedin mukaan monet Raamatun profeetoista, kuten Aabraham, Mooses ja jopa Jeesus (joka ei ollutkaan Jumalan poika vaan profeetta) olivat muslimeja. Ainuttakaan mainintaa islamista ennen Muhammedia ei tosin tunneta. Lisäksi hän väitti olevansa viimeinen profeetoista, ja että Koraani on Jumalan lopullinen sanoma.

Koraani lainaa useita tarinoita Raamatusta, mutta kertoo ne hieman eri tavalla tuodakseen esiin erilaisen näkökulman. Näiden tarinoiden juoni on aina se, miten juutalaiset hylkäsivät profeettansa ja miten Jumala heitä sen takia rankaisi.

Pakanauskonnot

Koraanissa, kuten kristinuskossa kirkossamme, etenkin roomalaiskatolisessa, on vahvasti pakanallisia aineksia. Islam säästi erinäisiä pakanallisia rituaaleja sekä teki pakanallisesta Kaaban temppelistä pyhiinvaelluspaikan. Koraanin mukaan Kaaban pyhäkön ympärikiertäminen (tawaf) ja pyhiinvaellus (hadž) ovat uskonnollista perua, ja juontavat ajalta, jolloin muka Abraham perusti pyhäkön yhdessä Ismaelin kanssa.

Koraani hyväksyy raamatullisten profeettojen lisäksi joitakin Arabian niemimaalla vaikuttaneita profeettoja. (Esim. Idris, Hud). Perimätieto ei kerro näistä henkilöistä mitään luotettavaa tietoa ennen islamin aikaa.

c. Muutama esimerkki koraanin sisällöstä:

Muhammed piti huolen, että hänellä oli muihin nähden erivapauksia, kuten esimerkiksi. etuoikeus parhaaseen sotasaaliiseen ja yksinoikeus muille luvalliselta neljää vaimoa useampaan vaimoon.

Viha ja pettymys juutalaisia kohtaan ilmenivät halventavana nimityksenä, että he ovat rinnastettavissa sikoihin ja apinoihin ja siten hän kielsi jopa heidän ihmisarvonsa.

Jeesuksen merkitys Vapahtajana mitätöitiin väittämällä, että häntä ei ristiinnaulittu, vaan joku hänen kaltaisensa, esim. Juudas Iskariot tai Simon Kyreneläinen tai joku roomalaisista sotilaista, jotka ensin yliluonnollisesti muuttuivat Jeesuksen näköisiksi

Kuoleman voittoa eli ylösnousemusta ei ole, joten saatanan valtaa ei murrettu. (Tämä viimeistään todistaa, mistä ”ilmestykset” ovat lähtöisin!) Allah vaatii hyviä tekoja.

Jeesus mainitaan koraanissa useammin kuin Mooses, hänet hyväksytään lopulta yhdeksi merkittäväksi profeetaksi ja opettajaksi, jopa neitseestä syntyneeksi (kuitenkin enkeli Gabriel puhalsi alun). Koraanin loppupuolella kristittyjä pidetään uskonnon pahimpina vihollisina.

d. Islamin pyhät kirjoitukset

1. Pyhin ja muut kumoava on Koraani, jonka Muhammed sai useina osailmestyksinä eri aikoina. – Koraani koottiin Muhammedin aikana nahan- ja luunpalasille sekä kivitauluihin ja joka päivä Ramadan-kuussa Koraania luettiin Muhammedin edessä (SAAS). Toinen kalifi Omar antoi yhdistää kaikki palaset ja säilyttää niitä tyttärensä Hafsan luona, joka oli ollut naimisissa Muhammedin kanssa. Kolmas kalifi Osman kirjoitutti ne puhtaaksi.
2. Abrahamin kääröt annettiin valmiina kirjoituksina Abrahamille
3. Mooseksen kääröt ovat Mooseksen saamia ilmestyksiä Tooran lisäksi
4. Toora, ilmestyi valmiina kirjana (käärönä) Moosekselle, VT:n pentateukki (1-5- Mooseksen kirjaa) on heidän mielestään muuttunut siitä aikojen saatossa
5. Psalmit ovat Daavidille ilmestynyt, pyhä kirjoitus, ovat vain ylistyslauluja
6. Evankeliumi ilmestyi vain Jeesukselle ja sen oppia hän opetti, se ei ole sama kuin UT:n evankeliumit, jotka ovat Jeesuksen elämänkertoja

Sunna on profeetta Muhammedin esikuvallinen elämäntapa ja kuinka hän eri tilanteissa menetteli. Se koostuu profeetta Muhammedin opetuksista, hänen sanonnoistaan Sunnalla on Allahin auktoriteetti.

Hadithit ovat lyhyitä kertomuksia (perinnäistietoa) Muhammedin elämästä. Se antaa esimerkkien kautta mallin, miten Koraanin opetuksia tulee viedä käytäntöön. Tästä esimerkkinä, että jonkun tiedetään kuullen Muhammedin sanoneen jotakin tärkeää kuten: ”Teidän (juutalaisten) on tietäminen, että maa kuuluu Allahille ja hänen apostoleilleen ja haluan ajaa teidät pois tältä maalta (Arabian niemimaa).”

Esimerkki koraanin ja Muhammedin oman esimerkin tulkinnasta:
Iranin nykyhistorian suurimman uskonoppineen, imaami Khomeinin, antama ja em. koraanin jakeeseen perustuva fatwa sallii seksileikit myös nuorempien tyttöjen kanssa:

”Mies voi mennä naimisiin alle yhdeksänvuotiaan tytön kanssa, jopa rintaruokinnassa olevan tytön kanssa. Mieheltä on kuitenkin kielletty (täysi) yhdyntä alle yhdeksänvuotiaan kanssa, mutta muut seksuaaliaktit kuten esileikki, hieronta, suutelu ja suuseksi ovat sallittuja. Alle yhdeksänvuotiaan kanssa täyden yhdynnän tehnyt mies ei kuitenkaan ole syyllistynyt rikokseen, vaan vain rikkeeseen, mikäli tyttö ei ole vahingoittunut aktissa pysyvästi. Jos tyttö on vahingoittunut pysyvästi, on mies velvollinen huolehtimaan hänestä loppuelämän ajan. Tällaista tyttöä ei kuitenkaan lasketa yhdeksikään miehen neljästä vakituisesta vaimosta. Mies ei myöskään saa naida ko. tytön siskoa.

Sharia on islamilainen lainkäyttö (pyhä laki) jonka Allah on antanut ihmiskunnalle. Sharia on eräitten muslimien mielestä Allahin säätämä ikuinen laki jota ihmiset eivät voi muuttaa. Allah taas ei muuta mieltään.
Fatwa on Koraaniin, Sunnaan ja Shariaan perustuva lainopillinen mielipide tai päätös jostakin asiasta. Nykyisin niin uskonoppineet kuin itse asiassa vähemmän oppineet kuten Osama Bin Laden ovat antaneet niitä (amerikkalaisten yleinen tappaminen OBL 1998).

Jihadissa on pieni ja suuri osa. Suuri tarkoittaa kilvoittelua sisäistä pahaa vastaan samoin kuin islamin yleistä levittämistä maallistuneissa islamilaisissa yhteisöissä. Pienessä Jihadissa käydään pyhää sotaa puolustettaessa islamia ja yhteisöä sekä vapautettaessa ihmisiä tyranneista. Pientä Jihadia voidaan käydä myös aseellisesti islamin vihollisia vastaan.

Fitna on muslimien keskinäistä sisällissotaa eri vaiheissa. Sitä on käyty vuosina 656 – 661, 680 – 692 (Shialaiset uskonnolliseksi liikkeeksi) ja 740 – 752 (Shia omaksi suuntaukseksi).

Hadithit (Muhammedin esikuvallinen elämä) paljastavat Muhammedista seuraavaa: (Albert Lager http://www.arvioikaa.com/islam.html)

• Hänet on kerran noiduttu;
• Hän murhasi, jopa naisen;
• Hän hyväksyi vaimojen hakkaamisen;
• Hän opetti, että naiset olivat mieleltään vajaita;
• Hän käytti orjia;
• Hän kävi orjakauppaa;
• Hän hyväksyi orjien pieksämisen;
• Hän kannatti naisorjien seksuaalista hyväksikäyttöä väkisin;
• Hän oli rasistinen afrikkalaisia orjia kohtaan;
• Hän rajoitti seuraajiensa vaimojen lukumäärän neljään, mutta hänellä itsellään oli 22 vaimoa;
• Hän otti yhden vaimoistaan, Safiya bint Huyain, kun hän oli ensin tappanut tämän miehen;
• Eräs toinen Muhammedin vaimoista, Zainab bint Jahsh, oli naimisissa Muhammedin adoptiopojan kanssa; hän pakotti heidät eroamaan toisistaan Allahin sanojen mukaisesti;

Albert Lager kirjoittaa edelleen:

Muhammedin kuoleman jälkeen jotkut kalifeista, Muhammedin seuraajista, alkoivat kirjoittaa muistiin sitä, miten he olivat ymmärtäneet hänen opetuksensa ja käytäntönsä samoin kuin tiettyjä perinnäistapoja, joita muslimien edellytetään noudattavan. Ne ovat ne neljä hadithia, joita useimmat muslimit (erityisesti sunnimuslimit) pitävät lähes yhtä tärkeinä kuin Koraania (Qur’an). Kaksi muuta, vähemmän tärkeää lähdettä muslimien uskolle ja käytänteille ovat ratkaisuun pääseminen väittelyn kautta ja yhteisön konsensus. Koraanin lisäksi neljä hadithia muodostavat kuitenkin islamin todellisen teologisen perustuksen.

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi