Miten islamilainen näkee Raamatun kertomukset häpeän kulttuurinsa kautta?

29.12.2017 16:21 - JL

Johdanto

Tämä kaksiosainen kirjoitus on jatkosovellutus aiemmasta blogistani, jossa esittelen islamistien häpeän ja koston kulttuurin vaikutusta heidän maailmankuvaansa ja moraalikäsityksiinsä. Olisi suotavaa, että tutustuisit siihen kirjoitukseen ennen tämän lukemista.
Tärkeänä lähteenä olen käyttänyt Timo Keskitalon julkaisemaa kirjaa ”Risti ja häpeä”.

Kolme maailmankulttuuria

Maailman kulttuurit voidaan hahmottaa kolmen kulttuurillisen pääpiirteen kautta. Näitä pääpiirteitä ilmenee toki kaikkien kulttuurien parissa, mutta yleensä niistä yksi on hallitsevassa asemassa.

Nämä ovat: pelko syyllisyys ja häpeä. Ne ovat kaikki kielteisiä asioita ja siksi pyrimme välttämään niitä tai poistamaan niiden ilmenemisen kielteisen vaikutuksen.

Ne hahmottuvat mielessämme vielä paremmin, kun määrittelemme niille sanoille vastaparit .
• Pelko: voima (poistaa pelon aiheuttaja) ja/tai valta (pelon lähteen yli)
• Syyllisyys: (syyllisyydestä) vapautus tai (oikeuden tapahtuminen) syyllisen tuomitseminen
• Häpeä: kunnia

Kulttuurien pääasialliset vaikutusalueet:

Näissä maissa johtajuutta ylläpidetään voimalla ja sitä odotetaankin johtajalta, siksi diktatuuri on yleistä. Kristus ilmenee siellä kuoleman ja pimeyden henkivaltojen voittajana.

Kristuksen nimessä on voima. Kristillisyys on karismaattista ja johtajakeskeistä.Vanhempi sanoo tottelemattomalle lapselleen: ”Paha noita tulee ja vie, miten uskallat?”

Se näkyy kirjallisuudessamme ja elokuvissamme. Kaikki suuret tarinat käsittelevät syyttömyyden osoittamista, oikeustaisteluja ja anteeksiantamustakin.

Jumala kuvataan tuomariksi, jonka edessä olemme syyllisiä. Kristuksen sijaisuhri vapauttaa meidät syyllisyydestä, kun rangaistuksemme on jo kärsitty. Vanhempi sanoo tottelemattomalle lapselleen: ”Se on väärin, eikö omatuntosikin sen jo sano?” – Lapsi ehkä vastaa ”Mutta en tehnyt mitään väärää!”

Kulttuuri ilmenee esim. Japanissa itsemurhina konkurssin yhteydessä ja mahdottomuutena sanoa länsimaalaisten kanssa pidettävissä liikeneuvotteluissa suoraa: ”Ei”. He sanovat korkeintaan : ”Yes, yes, but…”

Vanhempi sanoo tottelemattomalle lapselleen: ”Mitä ihmisetkin sanovat? Sietäisit hävetä!” – Lapsi ehkä vastaa ”Mutta en minä tehnyt mitään väärää!” – ”Mutta tein sen meidän parhaaksemme!”

Kunnia ja häpeä muslimikulttuurissa

1. Lähi-idän häpeäkulttuurin ilmentymiä Raamatussa

Raamatun syntyaikoihin heprealainen kulttuuri eli häpeäkulttuurin vaikutusalueella. Se näkyy myös Raamatussa.
Raamatusta kuitenkin löytyvät ainekset jokaisen kolmen pääkulttuurin asukkaiden puhuttelemiseen. Se on kirjoitettu näiden kolmen kulttuurimuodon saumakohdassa: Euroopan Idän ja Afrikan kohtaamis- tai läpikulkupaikassa.

Me länsimaalaiset olemme niin oman syyllisyys¬kulttuurimme läpitunkemia, että sivuutamme muut ainekset olankohautuksella meitä puhuttelemattomina.

Kun jatkossa keskitymme erityisesti häpeäkulttuurin islamilaiseen sovellutukseen, on ensisijaisesti muistettava, että heillä yhteisö on aina yksilöä tärkeämpi. He ovat sen itse tuoneet esille esimerkiksi omassa julistuksessaan: ”Cairo Declaration on Human Rights in Islam” (1990) Se painottaa yhteisön oikeuksia yksilön yli.

Toisaalta Raamattu nostaa aivan ainutlaatuisesti esiin merkittäviä yksilöiden kunniantekoja ja vaikutuksia (Aabraham, Isak, Jaakob, Joosef, Mooses, profeetat, Daavid), myös lähtökohdiltaan merkityksettömiä ihmisiä, kuten Raahab ja Ruut.

Häpeä on myös myönteinen asia samalla tavalla kuin syyllisyyskin. Häpeäkin varjelee meitä, on oikein hävetä.

Häpeämätön ihminen on rikkoutunut. Liiallinen häpeäherkkyys kuitenkin lamaannuttaa ja jopa tuhoaa ihmistä.

Jos Raamatun vastaus syyllisyyteen on anteeksiantamus, mikä on sen vastaus häpeään?

Muslimin kohdatessamme meidän on tiedettävä Raamatun vastaus häpeään, eikä tyrkytettävä vain syyllisyydestä vapautumista. Se ei puhuttele tai edes kiinnosta.

Ratkaisevaa on hänelle, joutuuko hän häpeään Jumalan tuomioistuimen edessä. Kun Jeesus sanoo puolustavan lausunnon Jumalan edessä, häpeä on peitetty Jumalan silmissä
Olemmekin puetut taivaallisiin hääjuhliin Jeesus-sulhasen tarjoamiin valkeisiin vaatteisiin.

2. Häpeän käsittelyn esimerkkejä Raamatussa

2.1. Häpeän alku Raamatussa

Koettakaa mieltää jakeiden sanoma painottaen mielessänne voimakkaasti häpeän kokemisen vaikutusta!

Häpeä sanana esiintyy Raamatussa ensimmäisen kerran

1. Moos. 2:25 ”Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.”

Häpeän kokeminen käsitteenä esiintyy ensimmäisen kerran

1:Moos. 3:7 Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot. 3:8 Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan. 3:9 Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: ”Missä olet?” 3:10 Hän vastasi: ”Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin.”

Syntiinlankeemuskertomuksessa ovat esillä kaikki kolme elementtiä: pelko, syyllisyys ja häpeä, suurimpana häpeä.
• Häpeä – verhoutuminen viikunanlehtiin,
• pelko – lymyäminen puiden sekaan,
• syyllisyys – Adam vieritti sen Jumalan antamalle vaimolle ja tämä edelleen käärmeelle, jonka Jumala itse oli luonut.

Jumalan vastaukset kaikkiin kolmeen, siis kaikki löytävät puhuttelevan vastauksen:
• häpeään uudet vaatteet,
• syyllisyyteen nahan luovuttaneen eläimen veri ja
• pelkoon lupaus vaimon siemenen lopullisesta voitosta käärmeestä ristillä.

Lopullinen ratkaisu kaikkiin kolmeen perusasiaan on:
• Häpeä – sen peittäminen
• Pelko – Kristuksen voittovoima
• Syyllisyys – Kristuksen sijaisuhri

2.2. Häpeän peittäminen Vanhassa testamentissa

Vedenpaisumuksen jälkeen Nooa istutti viinitarhan ja juopui viinistään. Hän makasi sammuneena alastomana vuoteellaan. Poikansa Haam löysi hänet ja kertoi ehkä ilkkuen veljilleen tilanteesta.

Seem ja Jaafet halusivat säilyttää isänsä kunnian ja menivät peitteen kanssa takaperin isänsä vuoteen luo ja kätkivät hänen alastomuutensa peitteen alle häntä katsomatta.

Meitä tämä häpeän määrä voi vieroksuttaa, olemmehan saunakulttuurin ihmisiä.

Syyllisyyskulttuurin mukaan Nooa itse oli kertomuksen konna, mutta häpeäkulttuurin mukaan se oli Haam. Nooa kirosikin Haamin koko suvun, mutta kirous kohdistui etenkin tämän poikaan Kanaaniin, joka ehkä olikin mukana häväistystapahtumassa teltan ulkopuolella.

1.Moos. 9:22 Ja Haam, Kanaanin isä, näki isänsä hävyn ja kertoi siitä molemmille veljillensä ulkona.
9:23 Niin Seem ja Jaafet ottivat vaipan ja panivat molemmat sen hartioilleen ja menivät selin sisään ja peittivät isänsä hävyn; ja heidän kasvonsa olivat käännetyt toisaalle, niin etteivät he nähneet isänsä häpyä.
9:24 Kun Nooa heräsi päihtymyksestänsä ja sai tietää, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt,
9:25 niin hän sanoi: ”Kirottu olkoon Kanaan, olkoon hän veljiensä orjain orja.”
9:26 Vielä hän sanoi: ”Kiitetty olkoon Herra, Seemin Jumala, ja olkoon Kanaan heidän orjansa.
9:27 Jumala laajentakoon Jaafetin, ja asukoon hän Seemin majoissa, ja Kanaan olkoon heidän orjansa.

Uuden testamentin mukaan häpeän peittämiseen soveltuvat vaatteet saadaan Jeesukselta

Ilm.3:5 Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä.

Ilm.3:18 Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.

Raamatun opetus peittävistä vaatteista on aika monipuolinen:
• Kasteessa meidät puetaan Kristukseen
• Omavanhurskautemme on kuin saastainen vaate, meille tarjotaan lahjavanhurskaus
• Kristuksen pyhyyden vaate annetaan meille syntihäpeän peitteeksi, mutta hän itse kuoli alastomana ristillä, siis autuas vaihtokauppa
• Ruumiin ylösnousemuksessa alaston ruumiimme saa uuden vaatteen
• Jumalan valtakunnassa olemme suuri joukko valkeissa häävaatteissa. Katso maalaus Tampereen tuomiokirkon parven kaiteessa:

Häpeämme peittämisen perimmäinen motiivi on Jumalan rakkaus.

1.Kor.13:7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. 8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.

Daavidin psalmissa käsitellään syntiä anteeksiannettuna ja synnin häpeää peitettynä seuraavasti:

Psalmi 32:1 Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut, jonka synti on peitetty!

Syyllisyyskulttuurin kannalta synnin peittäminen tuntuu liian helpolta ja kevyeltä ratkaisulta. Me haluamme oikeudenkäyntiä ja anteeksiantoa, ei piilottelua.

Psalmi 31:2 Herra, sinuun minä turvaan. Älä salli minun ikinä häpeään tulla, vapahda minut vanhurskaudessasi.

Psalmi 51:11 Peitä kasvosi näkemästä minun syntejäni, pyyhi pois kaikki minun pahat tekoni.

Jumalan pyhyys vaatii synnistä maksua/tuomiota, mutta hänen rakkautensa syntisen kätkemistä (Kristuksen pyhyyteen).

Matt. 22: 1-15 Jeesus kertoo vertauksen kuninkaan häistä, joihin lopulta kutsutaan kaikki kadulta tavatut.
Silloisen tavan mukaan juutalaisille häävieraille tarjotaan yksinkertaiset pellavapuvut. Kuningas kuitenkin huomaa juhlissa yhden resupekan, jolle juhlavaatteet eivät olleetkaan kelvanneet. Kuningas suuttuu juhliensa halventamisesta ja heitättää hänet pois ulos itkuun ja hammasten kiristykseen.

Vertaus oli opetus kirjanoppineille, jotka turvautuvat omavanhurskauteen, omin asuihinsa. Heille ei Jeesus kelvannut.

2.3. Häpeällisiä tilanteita Uudessa testamentissa

Kaanaan häät

Raamattu toteaa tämän ihmeen Jeesuksen ensimmäiseksi ihmeeksi. Koraanissa tämä on jo neljäs ihme. (Syntyvä Jeesus ei itkenyt, vastasyntynyt Jeesus puolusti Marian kunniaa puhumalla, Jeesuksen muovaama savilintu lähti lentoon)

Tämä ihme poikkeaa kaikista muista Jeesuksen ihmeteoista. Siinä ei kukaan parantunut, saanut syntejään anteeksi, ei kokenut pelastusta eikä Jeesus opeta mitään. Miksi siis tämä ihme?

Mikä oli tilanne ja mikä lopputulos? Sulhanen on vastuussa hääjuhlien kaikinpuolisesta onnistumisesta. Häistä puhutaan pitkään, etenkin jos jotain poikkeavaa on tapahtunut. Nyt viini oli loppumassa kesken monipäiväisten juhlien. Miten häpeällistä. Nämä häät muistetaan vielä seuraavassakin sukupolvessa.

Jeesus oli alussa haluton puuttumaan tilanteeseen, mutta Marian painostus taisi vaikuttaa ja synnyttää säälin tai lähimmäisen rakkauden. Jeesus pelasti tilanteen ja häpeän uhka muuttuikin kunniaksi. Paras viini oli vielä juomatta, vaikka alun viinitkin olivat totutusti jo hyviä.

Mitä opimme tästä ihmeestä? Taidamme yleensä ajatella, että Jeesus oli ystävällinen sekä äidilleen että vieraille.
Jeesus ei paljastanut häpeää vaan peitti sen vierailta näkymättömiin.

Tämä on siis puhdas häpeäkulttuurin pelastuskertomus.

Kannattaa jossain myöhemmässä vaiheessa keskusteluja kertoa ja verrata siihen, että Jeesuksella on tulevissa taivaallisissa hääjuhlissa kaikki kunnia. Hän verhoaa siellä kutsuvieraat taivaallisella kunnialla, valkealla häävaatteella.

Muslimikulttuurissa alkoholi on lähes demoninen aine. Siksi tällä esimerkillä ei kuitenkaan kannata avata keskustelua muslimin kanssa. Muslimin paratiisissa viini kuitenkin virtaa suihkulähteenä. Viini kuvastaa siis islamissa iankaikkista autuutta ja onnea.

Tuhlaajapoikakertomus

Tutkimme kertomusta erityisesti yhteisöllisen häpeäkulttuurin näkökulmasta. Mitä siis muslimiyhteisö kokee kertomusta lukiessaan.

Luukas 15:11 – 32 15: ”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. 12 Ja nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle se osa tavaroista, mikä minulle on tuleva.’ Niin hän jakoi heille omaisuutensa. 13 Eikä kulunut montakaan päivää, niin nuorempi poika kokosi kaiken omansa ja matkusti pois kaukaiseen maahan; ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti. 14 Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut, tuli kova nälkä koko siihen maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta. 15 Ja hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen kaitsemaan sikoja. 16 Ja hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut. 17 Niin hän meni itseensä ja sanoi: ’Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään! 18 Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi 19 enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.’ 20 Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi. 21 Mutta poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan.’ 22 Silloin isä sanoi palvelijoilleen: ’Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa; 23 ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, 24 sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.’ Ja he rupesivat iloa pitämään. 25 Mutta hänen vanhempi poikansa oli pellolla. Ja kun hän tuli ja lähestyi kotia, kuuli hän laulun ja karkelon. 26 Ja hän kutsui luoksensa yhden palvelijoista ja tiedusteli, mitä se oli. 27 Tämä sanoi hänelle: ’Sinun veljesi on tullut, ja isäsi teurastutti syötetyn vasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ 28 Niin hän vihastui eikä tahtonut mennä sisälle; mutta hänen isänsä tuli ulos ja puhutteli häntä leppeästi. 29 Mutta hän vastasi ja sanoi isälleen: ’Katso, niin monta vuotta minä olen sinua palvellut enkä ole milloinkaan sinun käskyäsi laiminlyönyt, ja kuitenkaan et ole minulle koskaan antanut vohlaakaan, pitääkseni iloa ystävieni kanssa. 30 Mutta kun tämä sinun poikasi tuli, joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa, niin hänelle sinä teurastit syötetyn vasikan.’ 31 Niin hän sanoi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun. 32 Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.'”

Kertomuksen jännite on isä-poika – suhteessa. Islamilaisessa kulttuurissa isän kunnia-asema on kiistaton. Tottelevainen poika on isälle kunniaksi, tottelematon häpeäksi. Häpeällisintä on uskosta luopuminen ja toiseksi järjestetystä avioliitosta kieltäytyminen. Nämä yleensä johtavat pojan aseman menettämiseen ja suvusta eristämiseen eli perinnöttä jäämiseen ja suvun sosiaalinen turvan menettämiseen.

Mitä isän ja yhteisön mielestä merkitsee kertomuksen pojan pyyntö: nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle se osa tavaroista, mikä minulle on tuleva.’

Koska isä oli pojalle kuin kuollut, ei isälläkään enää ollut poikaa.

Yhteisön silmissä poika teki pahimman mahdollisen loukkauksen isälleen. Poika ansaitsi tästä teosta kuoleman. Lisäksi poika tuhlasi isän työllään ansaitseman omaisuuden irstaaseen elämään. Miten törkeätä!

Todellisuudessa isä ei tietenkään kuollut, mutta sai suuren häpeän yhteisön silmissä. Sen sijaan poika kuoli isän ja kai yhteisönkin silmissä, sanoohan isä kahdesti kertomuksessa: ”minun poikani on kuollut” (jakeet 24 ja 32), ei sano, että luulin hänen kuolleen.

Vertaa siihen, mitä Adamille tapahtui, kun hänkin halusi kaiken heti, olla kuin Jumala Hän kuolemalla kuoli. Kun ihminen julistaa riippumattomuutensa Jumalasta tai, ettei Jumalaa hänelle ole, ei Jumala kuole, vaan tämä ihminen ikuisesta näkökulmasta.

Miten tuhlaajapojan omalle kunnialle kävi? Mitä muslimit halveksivat saastaisena?

Sika on saastainen, sitä ei saa syödä. Sialle tarjotun ruoan syöminen merkitsee samaistumista siaksi.
Kun sian ruoankin syöminen kielletään, ihmisen asema yhteisössä on alin mahdollinen, sikojen palvelija.

Tässä tilanteessa poika ”meni itseensä” ja vertasi itseään isänsä palkollisiin ja totesi asemansa huonommaksi.

Hän alkoi haaveilla paluusta isänsä luokse, ei poikana vaan palkkatyöläisenä. Hän suunnitteli katumispuheensa kolmiosaiseksi:
• Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta (Jumalaa/Allahia) vastaan ja (sen) sinun edessäsi
• En enää ansaitse, että minua enää kutsutaan sinun pojaksesi (sehän oli jo toteutunut)
• Tee minut yhdeksi (päivä-)palkkalaisistasi (ota minut uudestaan eläväksi olennoksi)

Kaksi ensimmäistä kuvaavat vallitsevan todellisuuden ja siis syntisyyden tunnustuksen. Kolmas esittelee mahdollisen ratkaisumallin isälle. Kolmannen lauseen ehdottama asema on vakituista orjaa huonompi, vain päivä kerrallaan, sekin vain jos työ miellyttää isäntää.

Joh. 8:34 Jeesus vastasi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. 35 Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti.

Tuhlaajapojan suunnitelma oli äärimmäisen röyhkeä ja häpeällinen. Oli julkeaa ja taas loukkaavaa ajatella voivansa palata isänsä asuinkylään loukattuaan isäänsä niin syvästi.

Kertomuksen muslimilukijallekin tämä suunnitelma palata kotikulmilleen on kauhistuttava. Vielä kauhistuttavampi on hänen suunnitelmansa ansaita isänsä hyväksyntä. Ei hyväksyntä ole niin halpa, että sen vain työnteolla voisi ansaita, päinvastoin sitä voi pitää uutena verisenä loukkauksena.

Islam kuitenkin tarjoaa juuri tätä tapaa Allahin lähestymiseen.
Muslimi on Allahin orja, jota Allah ehkä saattaa viimeisellä tuomiolla armahtaa!

Montako Abdullah-nimistä miestä tunnette tai olette kuulleet? Se on hyvin suosittu nimi ja on Mohammedin isän nimi. Se merkitsee ”Jumalan orja”. Miten halpana muslimit pitävätkään Allahin, jumalansa kunniaa! Omastaan he kyllä ovat erittäin tarkkoja.

Tuhlaajapojan isä oli aikaisemmin menettänyt täysin kunniansa yhteisön silmissä. Jos poika näyttäytyisi kylän liepeillä, he varmasti kostaisivat teon lynkkaamalla pojan. Tämän isäkin hyvin tiesi.

Islamissa miehen kunnia ei salli aikuisen miehen juoksevan. Lapset kylläkin ja palvelijat, mutta ei isäntä talossa.

Tuhlaajapojan isä sen sijaan keräsi pukunsa helmat ja osin itseään paljastaen juoksi pojan luokse ennen kuin kyläläiset ehtisivät lynkata pojan.

Isä siis asettuu pilkan kohteeksi juostessaan ja myös ottaa pojan häpeän osakseen hänet tavatessaan ja suudellessaan.
”Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.”

Kun poika aloitti suunnittelemansa puheen, hän ei ehtinyt kuin tunnustaa syntinsä isää kohtaan (2 ensimmäistä puheen osaa), kun isä keskeytti hänet ja julisti resuisen tulijan omaksi pojakseen.

Samoin Jumala ei halua meidän palaavan hänen luokseen oman yrittämisemme (orjatyön) kautta, vaan hän haluaa armahtaa katuvan syntisen ja julistaa meidät lapsikseen.

Isä käskee palvelijoita kiireesti tuomaan juhlavaatteen peittämään resuiset vaatteen ja jalkoihin kengät.

Olennaista oli häpeän peittäminen ja kunnian tarjoaminen, puhdistukset ja syyllisyyskysymykset käsiteltäisiin ehkä myöhemmin.

Entä sormus käteen, mitä se merkitsi? Se julisti hänet pojaksi ja uudesta perinnöstä eli uudesta testamentista osalliseksi. Uusi perintö on siis pois isän osuudesta.

Orjan ja lapsen vastakkainasettelu kertautuu vielä vanhemman veljen kohdalla. Isä ja nuorempi veli juhlivat. Vanhempi veli valittaa, ettei hän ole saanut mitään, millä juhlia ystäviensä kanssa, ei siis perheensä kanssa.

Vaikka hän oli uskollisesti täyttänyt isänsä kaikki käskyt, palvellut häntä kuin orja (orjaillut). Hän ei sydämessään ollutkaan kuin lapsi, vaan ansioita tavoitteleva orja. Näin hän oli esikuva fariseusten omavanhurskaudesta, joille vertaus kerrottiinkin.

Jumalalla ei ole muita lapsia kuin tuhlaajapoikia.

Omavanhurskaat eivät pääse lapsiksi, eikä Allahin orjat edes Allahin suosioon, ehkä.

Synagoogan esimies ja verenvuototautia sairastava nainen

Markus 5:21 – 43 kertoo Jeesuksen kiireistä kansanjoukkojen ympäröimänä. Ilmestyy kaksi kiireellistä avunpyytäjää yhtä aikaa. Toinen on arvostettu synagogan esimies, Jairus ja toinen nimettömäksi jätetty sairautensa vuoksi saastaiseksi määritelty nainen.

Jairus otti sekä poliittisen että sosiaalisen riskin lähestyessään julkisesti Jeesusta. Se saattoi merkitä yhteisön kunnia-aseman menettämistä. Mutta hätä kuolemaisillaan olevasta tyttärestä ajoi hänen tähän tilanteeseen.

Mark. 5:22 Niin tuli muuan synagoogan esimies, nimeltä Jairus, ja lankesi hänet nähdessään hänen jalkojensa juureen, 23 pyysi häntä hartaasti ja sanoi: ”Pieni tyttäreni on kuolemaisillaan; tule ja pane kätesi hänen päällensä, että hän tulisi terveeksi ja jäisi eloon.” 24 Niin hän lähti hänen kanssansa.

Nainenkin otti riskin hengenhädässään. Hänellä oli saastaisuutensa vuoksi koskemiskielto. Kansa saattoi raivostua kiellon rikkomisesta. Niinpä hän yritti salaa koskea Jeesuksen vaatetta, kun Jeesus oli jo matkalla Jairuksen kotia kohti.

Mark. 5:33 Niin nainen pelkäsi ja vapisi, koska hän tiesi, mitä hänelle oli tapahtunut, ja tuli ja lankesi maahan hänen eteensä ja sanoi hänelle koko totuuden.34 Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Tyttäreni, sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi. Mene rauhaan ja ole terve vaivastasi.” 35 Hänen vielä puhuessaan tultiin synagogan esimiehen kotoa sanomaan: ”Tyttäresi kuoli; miksi enää opettajaa vaivaat?

Nyt Jeesus rikkoi taas yhteisön kunniasääntöjä keskeyttämällä matkansa halpa-arvoisena pidetyn naisen vuoksi. Hän käsitteli ensin naisen ongelman ja pakotti hädissään olevan arvohenkilön odottamaan. Myös Jeesus pakotti molemmat julkiseen tunnustautumiseen edessään ja sitten hän auttoi molempia häneen uskoviksi tunnustautuvia.

Kertomus ei ota kantaa, miten yhteisö tapahtuman jälkeen suhtautui heidän kunnia-asemaansa. Jeesus sen sijaan sai ihmeparantumisista kunnian.

Seuraavassa blogissani jatkan aihetta otsikoilla:

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi