EU ja islam lopunaikojen profetioiden tulkinnoissa

Sinä, joka päädyit juuri tälle sivulleni ja olet kiinnostunut islamin ja kristinuskon yhtäläisyyksistä ja eroista: Älä aloita lukemista näistä tuoreimmista sivuista, vaan siirry koko sarjan alkuun. Siis joko aivan ensimmäiseen, joka johdannoksi käsittelee ”Muukalainen/muukalaisuus” -termien esiintymistä Raamatussa ja Raamatun antamia ohjeita muukalaisiin suhtautumisessa .

Jos se aihe ei vielä kiinnosta, aloita ainakin sarjan toisesta osasta ja etene ehdottomasti vanhimmasta kohti uusinta. Tällöin saat riittävän pohjan tehdä omia, asiallisia johtopäätöksiä hyvän tiedon pohjalta. – Antoisia opiskelutuokioita sinulle!

——————————————————————————————————————————————————————————–

Johdanto

Kaikki seurannevat kauhun sekaisin tuntein islamin uudelleen heräämistä, ”radikaaliksi” nimetyn aidon islamin raivoamista Lähi-idässä, uuden kalifaatin muodostamista ja islamilaisten valtioiden kansalaisten maahantunkeutumista Euroopankin valtioihin, aina Suomea myöten.

Vähänkin Raamattuansa tuntevat muistelevat Vanhan testamentin Danielin kirjan ennustuksia maailman suurvaltojen kohtaloista ja Sakarjan kirjan kuvauksia Israelin uudelleen syntyvän valtion vaiheista kaikkien vainoamana sekä Uuden testamentin evankeliumien ja Ilmestyskirjan vaikeatulkintaisia kuvauksia viimeisistä vuosista ennen tämän maailman loppua. He yrittävät sovittaa viime aikojen tapahtumia näihin kuvauksiin ja rakentelevat erilaisia skenaarioita lähitulevaisuudesta.

Tässä blogissa kuvailen lyhyesti ja hieman yksinkertaistaen muutamaa suosituinta kehitelmää.

Kaikki kehitelmät perustuvat Danielin kirjassa kuvattuun Babylonian suurvallan johtajan Nebugadnessarin näkemän enneunen selitykseen. (Dan. 2) Kuningas pohdiskeli, mitä hänen jälkeensä tapahtuisi. Hän sai vastauksen unessa, jota hän ei kuitenkaan ymmärtänyt. Monien vaiheiden jälkeen juutalainen pakkosiirtolainen Daniel selitti hänelle unen saatuaan ensin Jumalalta siitä ilmestyksen. Unessa oli suuri patsas, joka koostui kuudesta eri materiaalisesta osasta. Kukin edustavat suuria maailmanvaltoja alkaen Nebugadnessarista, joka oli kultainen pää. Oheisessa kuvassa on kukin selitetty.

 

Nebugadnesarin_patsasuni

Kaikki ovat jo toteutuneen rautaisia sääriä myöten. Nyt odotamme sekamateriaalisen jalkaterien edustaman heikon viimeisen valtakunnan syntyä ennen Jumalan valtakunnan eli 1000-vuotisen valtakunnan alkamista. (Raamatun ajan maailma ei tunne Amerikan mannerta ja siten USA:ta). Tätä kuvaavat jakeet ovat seuraavat: Daniel 2:33 Sen sääret olivat rautaa, sen jalat osaksi rautaa, osaksi savea. 34 Sinun sitä katsellessasi irtautui kivilohkare – ei ihmiskäden voimasta – ja iski kuvapatsasta jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne. 2:35 Silloin musertuivat yhdellä haavaa rauta, savi, vaski, hopea ja kulta, ja niiden kävi kuin akanain kesäisillä puimatantereilla: tuuli vei ne, eikä niistä löydetty jälkeäkään. Mutta kivestä, joka oli kuvapatsaan murskannut, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maan.

Oman sukupolvemme aikaan ja ehkä vielä tulevaankin kohdistuu profeetta Sakarjan ennustus kaikkeen maailmaan karkotettavien silloisten pohjoisen Israelin ja eteläisen Juudan valtioiden asukkaiden kokoaminen takaisin esi-isiensä maahan. Kuvaus kattaa myös viimeisten aikojen taistelun israelilaisten ja ympärysvaltojen välillä. Tässä sodassa islamilaiset valtiot näyttelevät suurta osaa, mikä ei varmaankaan kummastuta enää ketään päivän tapahtumia seuraavaa.

Profetian mukaan Jerusalemista tehdään juovuttava malja ja väkikivi kaikille kansoille. Mutta ”kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä”. Käytävässä sodassa ”Juudan sukuruhtinaat … kuluttavat kaikki kansat yltympäri. Ja Jerusalem saa yhäti asua paikoillansa.” sillä ”Herra on suojaava Jerusalemin asukkaita.” ja ”sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat (Profeetan aikana tämä tarkoitti kaikkia ei-juutalaisia kansoja), jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.”. Tämän ihmeen seurauksena ”minä (Jumala) vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet (eli Kristuksen)” Tähän taisteluun kuuluu kuitenkin se, että kaksi kolmasosaa Israelin kansasta tuhoutuu ja vain yksi kolmasosa selviytyy hengissä. Mutta tämä osa löytää Jeesuksen odottamanaan Messiaana, vihdoinkin.  – Toisen kuvauksen tästä sodasta löydät psalmista 83.

Kun otamme mukaan myös Ilmestyskirjan laajat kuvaukset tulevista tapahtumista, mukaan tulee useita muitakin nimikkeitä, rooleja ja mittareita. Näitä ovat mm. seitsemän enkeliä, 7 pasuunaa, 7 ukkosenjylinää, lohikäärme, peto, toinen peto = väärä profeetta, valtaistuin, antikristus, portto(-kirkko), kymmenen sarvea ja kruunua, seitsemän päätä, seitsemän kukkulaa, kuolinhaavasta parantunut (kahdeksas) pää, kaksi öljypuuta ja lampunjalkaa (todistajaa) jne. Merkittävä tapahtumien huipentuma on antikristuksen seitsenvuotisen maailmanvallan muodostumien ja tietenkin sen kukistuminen Kristuksen toisen tulemisen seurauksena.

Kaikkien näiden termien ja tapahtumien yhteensovittaminen tuottaakin jo suurta päänvaivaa ja vaatii hyvin ”valistuneita arvauksia”. Ilmankos eri tapahtumarakennelmia onkin muodostunut aikojen kuluessa useampia. Seuraavassa esittelen niistä neljä.

1. Muinaisen Rooman valtakunnan alueelle kehittyvä, löysästi yhtenäinen kymmenen valtion liitto.

Kun EU:ta alettiin muodostaa, Raamatun lukijoiden parissa ”innostuttiin”. Muutama valtio lisää, niin meillä on se Rooman valtion alueelle muodostuva uusi valtioliitto. Into laantui, kun valtioiden määrä ja alueen laajuus alkoi ylittää etenkin pohjoisen suunnassa Rooman muinaisen valtion rajat. Nyt EU:n liitosten natistessa innostus alkaa taas kasvaa.

Tässä versiossa EU koostuu kymmenestä alueesta (sarvesta), joissa on 7 kuningasta (päätä), joista yksi haavoittuu, mutta toipuu (lähes) kuolemasta ja syrjäyttää ensin kolme hallitsijaa (sarvea). Portto on roomalaiskatolinen, pyhimyksiä ja neitsyt Maariaa jumalolentoina palvova kirkko, joka ekumenian hengessä onnistuu sulauttamaan itseensä niin protestanttiset kuin kai muhamettilaiset yhdyskunnatkin. Sen edellytyksenä on tietenkin Allahin ja kristinuskon kolmiyhteisen Jumalan hyväksyminen samaksi jumalaksi, joka on islamille todella vaikeata. Paavithan ovat niin jo menneet tekemään. Väärä profeetta puhuu kuolinhaavasta parantuneen, ihmeitä tekevän hallitsijan  puolesta. Tämä julistautuu odotetuksi (anti-)Kristukseksi eli ottaa jumaluuden itselleen. Vastustajia eli oikeaan Kristukseen uskovia vainotaan ankarasti. Kaupankäynnin mahdollistava ”pedon merkki” on vaikka suosittu mikrosiru. Ym.  (Tässä tulkintamallissa ei ole sijaa islamin vallalle, koska se pohjautuu Länsi-Euroopan nykyisiin valtioihin).)

2. Muinaisen Rooman valtakunnan alueelle kehittyvä, islamin vallan alle nöyrtynyt kymmenen valtion liitto.

Tämä versio on saamassa kannatusta tämän hetkisen islamilaisten ihmisten maahantunkeutumisen innoittamana. Tässä kasvavat islamilaisjoukot onnistuvat ennen pitkää saattamaan useita Euroopan valtioita sekasortoon ja kaappaamaan vallan luultavasti sharian lain voimaantulon avulla. Alueen rajat saattavat vastata muinaista Rooman valtakuntaa. Siinä tapauksessa Pohjoismaat voisivat enkä huokaista helpotuksesta. Ongelma kymmenvaltioliitossa on siinä, lasketaanko nykyiset islamilaiset valtiot mukaan ja yhdistetäänkö Euroopan nykyisiä kansallisvaltioita yhteen.

Kuolinhaavasta parantuja ei nyt olisikaan kuningas, vaan alkuperäisen islamin aate. Portto olisi edelleen uskon sisällöstään luopunut, islamiin yhdistyvä roomalaiskatolinen kirkko. Antikristus voisi olla shialaisten odottama Mahdi ja väärä profeetta jokin islamin opettaja. Pedon kuva ja merkki on islamin uskon tunnustus, joka voi olla vaikka tatuoitu otsaan, kuten jo on tapana eräillä.

3. Islamilainen kalifaatti

Tämä versio omaa osan edellisen piirteistä. 1600-luvulla sammunut kalifaatti oli oheisen kuvan alueella.
Vanha kalifaatti
Koraanin mukaan kalifaatin perustaja, Mahdi armeijoineen nousee mustien lippujen kera Khurasanin alueelta. Tätä tunnusmerkistöä ISIS nyt jo käyttää. Nebugadnessarin patsasnäkyyn tämä voidaan soveltaa siten, että vanha kalifaatti jatkoi itäisen Rooman valtakunnan (Konstantinopolin) alueella hallitsemisvallan käyttöä. Nyt se voi nousta kuolinhaavan saaneena uudelleen valtaan ja valloittaa myös Euroopan puoleisia valtakuntia.

Islamin tavoite on koko maailman alistaminen sharia-lain alaisuuteen ja islamin yksinvaltaan ilman demokratian hiventäkään. Voisiko profetia toteutua näinkin laajana? Lukeehan Ilmestyskirjassa seuraavasti: 13:7 Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. 8 Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.

Profetiaan sisältyy myös ongelmalliseksi koettu kohta: Miten muhamettilainen voi mennä uudelleen rakennettavaan juutalaisten kolmanteen temppeliin ja julistautua Jumalaksi? Sehän on ehdottomasti vastoin islamin oppeja! Eihän ole muuta jumalaa kuin Allah.

Ei oteta asiaa aivan kirjaimellisesti: Mahdi saa aikaan maailman rauhan kolmannen maailmansodan jälkeen ja julistautuu rauhan ruhtinaana myös juutalaisten odottamaksi Messiaaksi heidän temppelissään eli maalliseksikin hallitsijaksi ja siten pettää heidät puolelleen. Islamilaiset tietävät tämän vain petokseksi ja sallivat tämän tempun.

4. Maailman kymmenen talousalueen muodostama maailman laaja talousliittoutuma.

Etenkin Raamatun kuvaaman maailman ulkopuolella (esim. USA:ssa) on suosittua kehitellä koko nykyisen tunnetun maailman kattavaa liittoutumaa. Se voisi perustua jo nyt muodostumassa olevien vapaakauppa-alueiden yhteiseksi muodostuvan hallinnon varaan. Siihenkin liittoutumaan nousisi diktatorisen vallan saava yksi johtaja. Muiden roolien yksityiskohtiin en ole perehtynyt.

10talousaluetta

——

Tällaisia teorioita liikkuu ajassamme.

On mielenkiintoista nähdä, jo hyvin lähiaikoina, mikä niistä, jos mikään, alkaa toteutua silmiemme edessä.

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi